sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Keppareita ja muumeja

Vinkki muille aloitteleville poropeukaloille: Aloittakaa vaikka tyynyliinasta tai pyyhkeestä. Keppari ei liene se helpoin vaihtoehto.. Ainakaan tällä ohjeella minkä mie tuolta netistä kaivoin esiin. 

Eilen olin stewardin hommissa (rivisellaisena) Harjussa, joten ompelut olivat vähän tauolla. Tänään kuitenkin palasin projektiin piirtäen kaavat kankaalle ja leikkaamalla palaset irti. Huom! Liitukynän jälki ei oikein tuohon kankaaseen miun piirustuskyvyilläni meinannut näkyä lainkaan. Ohjeessa hevosen suun idea ei oikein auennut miulle, joten päätin uskaltautua luovaksi ja tehdä sen vähän toisella viisiin. Sekään idea ei ole omani, vaan netin ihmeellisestä maailmasta kaapattu. Jotta ei menisi liian helpoksi, pitää noiden kahden ohjeen yhdistämisessä vähän sumplia. Tunteella eteenpäin, koska taidot jo loppuivat.. Harsimiseen päätin käyttää hyvin näkyvää, sinistä lankaa, jotta ne ompeleet saa sitten helposti purettua pois.


Kangas leikattu, nuppineulat paikoillaan, harsimista odotellessa
Ihme kumma kyllä, sain kankaanpalat liitettyä uskottavasti toisiinsa. Ainakin nuppineuloilla. Ihetehhen-putiikista ostetut tavarat pääsivät käyttöön. Rakastuin suuresti tuohon magneetti-neulatyynyyn. Neiti Nöppönen puolestaan kuljettaa joka paikkaan tuota huulipunan näköistä silmäneularasiaansa.
Harsitut korvapalat, ihana neulapaksi ja neulatyyny. Ihetehhen-putiikista tietenkin.
Pikkuhiljaa alkoi palat olla kiinni toisissaan langallakin. Lopputulos muistutti lähinnä muumia tai hemulia enemmän kuin keppihevosta. Kuitenkin ompelun jälkeen ja korvia paikalleen mallaillessa muistutti tuotos hämmentävän paljon sitä mitä pitääkin. Voisinko sittenkin onnistua??

Polle harsittu kasaan, näyttää lähinnä muumilta..
Tältä päivältä taidan sammuttaa ompelukoneen, muutenkin ollaan vaiheessa, jossa pitää saada uskottavan laatuista ompelua aikaiseksi ihan käsin tehden. Onneksi tällä projektilla ei ole kiirus. Eikä ennen projektin valmistumista ole lainkaan varmaa, etteikö koko hommaa pidä purkaa ja aloittaa alusta uudelleen.

2 kommenttia:

  1. Kokeilepa auttasko liitukynän kostutus, miulle on tulossa myös semmosta liitujauhekynää mistä ite kyllä tykkään kovasti (sillon harvoin kun mitään tulee merkittyä)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Pitääkin testata..

    VastaaPoista